Ehkäisevän päihdetyön vinkkejä

Ehkäisevän päihdetyön vinkkejä

Ohessa on harjoitteita päihdetyön käsittelyyn. Nämä toimintatuokiot on hyvä tehdä ohjaajalle tutussa lapsiryhmässä, jossa myös lapset tuntevat toisensa ennestään. Kaikki harjoitteet eivät sovi välttämättä kaikille ryhmille, eikä niitä ole tarkoitettu suoritettavaksi samassa järjestyksessä. Harjoitteista voi poimia vain sopivimmat.

Ihan aluksi, ennen kuin aloitetaan toiminta, on hyvä ottaa alkuun joku yhteinen lämmittelyleikki. Esimerkkinä voidaan ottaa tutustumisleikki Nimipallo. Leikkiin tarvitaan (kulkus)pallo. Istutaan piirissä, ja ennen leikin aloittamista jokainen sanoo nimensä, mutta nimiä ei tarvitse opetella vielä ulkoa. Leikin aloittaja vierittää pallon sille, kenen nimen haluaa oppia. Se, joka saa pallon, kertoo nimensä ja jatkaa leikkiä edelleen. (Leikki on “Oo mun kaa! Toimintaa ryhmään, jossa on näkövammainen lapsi” -kirjasta.) Mikäli lapsiryhmässä osallistujat tuntevat toisensa hyvin, voidaan ottaa alkuun joku muu yhteinen leikki.

Harjoitteita

Monipuolista tietoa päihteistä: www.paihdelinkki.fi

Tunteiden nimeäminen

Tämä tehtävän ajatuksena on kehittää lapsen itsetuntemusta.

Tarvittavat välineet:
– iso paikka, esim. liikuntasali
– 4 erilaista musiikkikappaletta (kuvaavat tunteita: ilo, suru, rakkaus, viha€¦)

Laitetaan soimaan musiikki. Kysytään lapsilta, että mikä tunne tulee mieleen musiikista/millaisen tunteen musiikki aiheuttaa. Tehdään yhteenveto, esim. ilo. Voidaan vaikka ilmentää keholla, millaista ilo on.

Keskustellaan tunteesta. Kysymyksiä esim.
– Miltä tunne tuntuu?
– Jos se olisi eläin, mikä eläin (tai väri yms..)
– Mitä teen kun tuntuu tältä?
– Mistä läheiseni tietää, että olen iloinen/surullinen€¦
– Miten voin helpottaa/lievittää/lisätä tunnetta?
– Kenelle voin puhua tunteesta?

Lopuksi purku. Miltä tehtävä tuntui, vaikea/helppo, miksi? Ajatuksia yms?

Idea muunnettu MLL:n tukioppilastoiminnan koulutusmateriaalista. Valintoja viidakossa. Tukioppilastoiminnan koulutusmateriaali ehkäisevään päihdetyöhön. 2005.

Tarina

Tavoitteena on luoda keskustelua osallistujien kesken erilaisista valinnoista. Peli antaa valintatilanteisiin toimintavaihtoehtoja ja aktivoi nuoria tuomaan esiin oman mielipiteensä. Samalla opetellaan perustelemaan omaa kantaa.

Ohjaaja lukee tarinaa ja ryhmittäin tai kukin erikseen valitsee ja samalla perustelee, miksi valitsi ko. toimintavaihtoehdon. Lopuksi keskustellaan aiheesta. (Tarinaa voi myös muokata niin, ettei ole valmiita vaihtoehtoja, vaan avoimia kysymyksiä, joihin jokainen vastaa omien mielipiteidensä mukaan ja perustelee vastauksensa.)

Pelin taustatilanne on seuraavanlainen:

1. Tilanne
Kesäloma on alkamassa ja naapuriluokkasi tyttö Siri tulee sinua vastaan koulun pihalla välitunnilla. Siri on jo kesälomatunnelmissa, ja kysyykin sinulta, että mitäs jos menisitte tänään jäätelölle läheisen kauppakeskuksen jäätelökiskalle. Siri ehdottaa, että lähdette saman tien, vaikka teillä kummallakin olisi vielä kaksi oppituntia koulua iltapäivällä.

Kysymys: Mitä vastaat Sirille?
Vaihtoehdot:
a) Myönnyt ehdotukseen, koska et uskalla kieltäytyä.
b) Kieltäydyt lintsaamisesta, mutta sanot lähteväsi mielelläsi koulun jälkeen jätskille
c) Sanot lähteväsi mielelläsi, eihän lintsaaminen haittaa!

2. Tilanne
Tapaat Sirin myöhemmin kaupungilla, ja hän ehdottaa, että kävisitte ostoksilla. Kiertelette eri kauppoja ja lopulta päätätte käydä ostamassa koulun päättymisen kunniaksi herkulliset makeispussit. Kaupan hyllyjen välissä näet Vaden, teidän luokan koviksen. Vadella on joku kaveri mukanansa ja he nauravat äänekkäästi karkkihyllyjen välissä. Kuulet poikien puhuvan, ja he aikovat näpistää karkkipussin. Siri huomaakin, että Vade sujauttaa karkkipussin takkinsa taskuun ja lähtee kaverinsa kanssa kohti kassoja. Hän kulkee kassojen ohi, eikä maksa karkkeja!

Kysymys: Mitä teet?
Vaihtoehdot:
a) Et mitään, pysyt hiljaa.
b) Sanot Sirille, että nyt pitäisi mennä kertomaan kassalle
c) Menet itse kertomaan, mitä Sirin kanssa huomasitte

3. Tilanne
Kaupungilta päätätte lähteä kävelemään kohti puistoa, johon paistaa mukavasti aurinkoa. Istutte alas ja syötte ostamianne makeisia ja juttelette kaikennäköistä. Yhtäkkiä iso lokki lentää viereenne ja tiirailee teitä hetken. Ja naps, lokki nokkaisee Sirin pussin nokkaansa ja lentää läheiseen puuhun. Karkit ropisevat pussista alas, ja tippuvat yksitellen puun alapuolella olevaan multaan. Siriä harmittaa silminnähden, koska karkit ovat syömäkelvottomia.

Kysymys: Miten toimit?
Vaihtoehdot:
a) Lohdutat Siriä ja tarjoat omasta pussistasi hänelle makeisia
b) Toteat, että voivoi ja jatkat omien karkkiesi syömistä
c) Et tee mitään

4. Tilanne
Puistosta päätätte lähteä Sirin luo, mutta matkalla törmäätte poikajoukkoon, joka on ottanut yhden pojan silmätikukseen. Muut joukon pojat tönivät ja naljailevat hänelle, ja yksi kiusaajista ottaa pojan repun ja heittää sen märkään ojaan.

Kysymys: Mitä teet?
Vaihtoehdot:
a) Et mitään, kuljet Sirin kanssa huomiota herättämättä ohi
b) Menet nostamaan pojan repun ojasta
c) Pyydät lähellä olevaa aikuista apuun, jotta kiusaaminen loppuisi

5. Tilanne
Nousette bussiin loppumatkaksi ja bussissa kuski tervehtii teitä ystävällisesti. Siri ei sano kuskille mitään, vaan painaltaa bussin takaosaan. Kuski tervehtii sinua ja hymyilee ystävällisesti.

Kysymys: Mitä vastaat kuskille?
Vaihtoehdot:
a) Nyökkäät kuskille ja painelet Sirin perässä bussin takaosaan
b) Et sano mitään
c) Tervehdit kuskia

6. Tilanne
Bussista noustuanne kävelette kohti Sirin kotia. Matkalla Siri tyhjentää taskustaan muutamia makeisten käärepapereita ja heittää ne maahan.

Kysymys: Mitä teet?
Vaihtoehdot:
a) Tyhjennät omat taskusi myös ja heität roskat maahan
b) Sanot Sirille, ettei kannattaisi roskata ja vaadit häntä nostamaan roskat maasta
c) Noukit Sirin roskat maasta ja viet roskikseen

Pääsette lopulta Sirin kotiin ja soitat äidillesi, että hän tulisi hakemaan sinut Sirin luota. Äiti tulee, ja kysyy päivän tapahtumista ja missä olette olleet.

Kysymys: Mitä sinä vastaat?
Vaihtoehdot:
a) Sanot, että päivä meni kivasti, ei mitään erikoista
b) Mutiset jotain epämääräistä vastaukseksi
c) Kerrot, mitä kaikkea oikein tapahtui ja mitä kaikkea koitte ja näitte tänään.
-> Idea saatu Sakke Sankari “päihdepelistä (Julkaisija Elämäni Sankari 2000 ry).

Roolileikki

Tehtävä tehdään pareittain. Annetaan väittämiä, joissa toinen parista on väitteen kannalla, toinen on väitettä vastaan. Kummankin tulee keksiä perusteluja kannalleen, jonka ei siis tarvitse edustaa oikeassa elämässä omaa mielipidettä. Pari istuu tuoleilla, ja tuolit sijoitetaan niin, että väittelijät ovat kasvot toisiinsa päin. Tämä harjoitus ei sovi kovin nuorille, sillä se vaatii keskittymistä ja jonkin verran tietopohjaa, jotta väittely onnistuu. Esimerkiksi ylä-asteikäiset ovat varsin sopiva kohderyhmä.

Tavoite: opetellaan perustelemaan kanta ja sanomaan ääneen perustelut. Tämän harjoituksen avulla voidaan myös opetella sitä, että asioista voidaan olla eri mieltä, kun asiat perustellaan. Opitaan näkemään eri näkökulmia, tarkistamaan omaa kantaa ja keskustelemaan asioista.

Mikäli väittely käy kiivaaksi, tai ei keksitä enää perusteluita kannalle, voi ohjaaja siirtyä seuraavaan väittämään. Lisäksi jos väittelyn aloitus tuntuu vaikealta, voidaan väittely aloittaa jostain kevyemmästä aiheesta, esim. “vaaleanpunainen on tyttöjen väri”.

Esimerkkejä väitteistä:

– Terveystieto ei ole tärkeä kouluaine
– Tupakka ei ole vaaraksi terveydelle
– Tupakka ei ole päihde
– Alkoholi on terveydelle vaarallista
– Humalainen ihminen on viehättävä
– Alkoholista ei voi kieltäytyä, jos kaveri tarjoaa
– Tupakka aiheuttaa riippuvuutta
– Alkoholi ei ole myrkky
– Alkoholista ei voi tulla riippuvaiseksi
– Tupakanpoltto on helppo lopettaa

Tietovisa

Tarkoituksena on lisätä tietoa päihteistä tietovisailun avulla. Peli on muunnos Trippitriviaali-päihdepelistä ja Non Fighting Generation ry:n päihdepelistä Huumekierre. Peli soveltuu 10 ” 16 “vuotiaille nuorille. Pelissä on eri teemoja, ja kysymyksiin voidaan vastata joukkueittain, pareittain tai yksin. Peliin tarvitaan yksi ohjaaja/tuomari, joka esittää eri teemojen kysymykset tai tehtävät. Teemoja ovat: tieto, liike, kyllä/ei sekä ääni. Kullekin teemalle tehdään oma kotipesä, joka voidaan tarvittaessa merkitä omalla symbolilla. Esimerkiksi teemaa tieto voi symboloida tuoli, liike voi olla jumppamatto, kyllä/ei voi olla suuri pallo ja ääni suuri tyyny. Peliin tarvitaan iso alue, johon sijoitetaan teemat ilmansuuntien mukaan. (Rajauksessa voidaan käyttää apuna vaikkapa narua.) Toisin sanoen teema tieto pohjoiseen, liike itään, kyllä/ei etelään ja ääni etelään.

Pelissä liikutaan myötäpäivään, ja kukin joukkue/pari/pelaaja liikkuu aina yhden teeman eteenpäin, jolloin tuomari poimii kysymyksen tai tehtävän ko. teemasta ja ryhmä/pari suorittaa teeman mukaisen tehtävän tai vastaa kysymykseen. Jokaisesta oikeasta vastauksesta tai tehtävän onnistuneesta suorituksesta ryhmä/pari/pelaaja saa yhden pisteen. Se, jolla on 10 pistettä ensin kerätty, voittaa. Tuomari tuomaroi peliä ja esittää jokaiselle joukkueelle sen teeman kysymyksiä/tehtäviä, jonka teeman kohdalla joukkue on.

Teemat ja kysymykset/tehtävät:

TIETO

1. Mikä on tupakkayskä?
V: Krooninen, limainen yskä, johon liittyy voimakkaita yskänkohtauksia.

2. Onko päihteidenkäyttö jokaisen yksityisasia?
V: Ei ole. (Tässä kannattaa ottaa puheeksi, miksi ei ole, eli miten päihteidenkäyttö vaikuttaa lähipiiriimme)

3. Miksi laki kieltää alle 18-vuotiailta päihteidenkäytön?
V: Alkoholin fysiologiset vaikutukset ovat nuorten kehittyvässä kehossa paljon tuhoisammat kuin aikuisella. Päihteidenkäyttö vaurioittaa nuoren aivotoimintaa, persoonan kehitystä ja sosiaalisten taitojen oppimista. Lain tarkoitus on suojella nuoria päihteidenkäytön haittavaikutuksilta.

4. Mikä aine tupakassa aiheuttaa riippuvuutta? a) terva b)häkä c) nikotiini
V: vaihtoehto c)

5. Kun poltat askin viikossa, kuinka paljon rahaa laitat savuna ilmaan vuodessa?
V: Yli 200 euroa! Miettikää, mitä tällä summalla voisi tehdä.

6. Mikä on päihteiden ongelmakäyttöä?
V: Ongelmakäyttöä on käyttö, joka aiheuttaa käyttäjälle itselleen ja/tai hänen läheisilleen fyysisiä, psyykkisiä, sosiaalisia, rahallisia ja/tai tunne-elämän ongelmia.

7. Mitä on alkoholismi?
V: Alkoholin pitkäaikaista liikakäyttöä, joka aiheuttaa fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia haittoja. Alkoholisti on sekä fyysisesti että psyykkisesti alkoholista riippuvainen.

8. Miksi jotkut nuoret eivät halua juoda?
V: Huom, tähän ei ole yhtä oikeaa vastausta, tärkeää on, että keskustelua syntyy, ja ryhmä ideoi yhdessä jonkun vastauksen. Tuomari tarvittaessa tukee keskustelua!

9. Montako prosenttia tupakoitsijoista oikeasti HALUAISI lopettaa tupakoinnin? a) 20% b) 40% c) 60%
V: vaihtoehto c)

10. Mihin voit ottaa yhteyttä jos kaverisi käyttää mielestäsi liikaa alkoholia?
V: Oma terveysasema, A-klinikat ja nuorisoasemat ovat erikoistuneita hoidon arviointiin. Lisätietoa esim. www.paihdelinkki.fi

LIIKE

1. Miksi eläminen on elämisen arvoista? Jokainen joukkueen jäsen kertoo mielipiteensä aiheesta.

2. Olette ystäväsi kanssa onnenne kukkuloilla. Teillä on todella hyvä fiilis ja elämä hymyilee. Mitä teille on tapahtunut? Joukkue voi vastata yhdessä.

3. Jokainen sanoo oman mielipiteensä siitä, €mitä omat vanhemmat merkitsevät€.

4. Olette koulun pihalla välitunnilla. Kaverisi tarjoaa sinulle tupakkaa, kieltäydyt ottamasta. Miten perustelet kieltäytymisesi ystävällesi?

5. Luetelkaa paperille 10 hyvää syytä, miksi tupakanpolttoa ei kannata aloittaa.

6. Tee patsas aiheesta ihastuminen. Miltä ihastunut ihminen näyttää?

7. Keksikää 10 syytä, miksi nuoret kiusaavat toisiaan.

8. Esittäkää kohtaus aiheesta: “Maasta löytyi huumeruisku. Miten toimin?”

9. Ystäväsi on muuttunut viime viikkoina etäiseksi ja välinpitämättömäksi. Mikään ei huvita häntä. Olet huolestunut ja haluaisit tietää syyn muuttumiseen. Miten toimit? Esitä lyhyt kohtaus, jossa selviää syy ystävän kummalliseen käytökseen.

10. Esittäkää improvisaatio aiheena: “Kiusatun auttaminen”.

KYLLÄ/EI

1. Voiko tupakasta saada huulisyövän?
V: Kyllä. Tupakanpolton terveydelliset haitat ovat erityisesti huuli- ja suusyöpä, kurkunpäänsyöpä, krooninen keuhkoputkentulehdus, keuhkosyöpä, ruokatorven- ja virtsarakon syöpä sekä useat muut syöpälajit. Keuhkosyövän vaara on runsaasti tupakoivilla 20 ” 30 “kertainen tupakoimattomaan verrattuna.

2. Tupakansavu sisältää hyönteismyrkkyä?
V: Kyllä.

3. Maailmassa kuolee vuosittain noin 5 miljoonaa ihmistä tupakkatuotteiden aiheuttamiin seurauksiin?
V: Kyllä.

4. Vaikuttaako tupakointi ulkonäköön?
V: Kyllä. Tupakointi heikentää ihon pintaverenkiertoa ja sitä kautta myös aineenvaihduntaa. Iho muuttuu harmaaksi ja kalpeaksi. Tupakoitsijan hampaat ja ikenet tummuvat, hengitys haisee pahalta, sormet ja kynnet kellastuvat ja kunto rapistuu.

5. Saako 17-vuotias ostaa tupakkaa?
V: Tupakkaa ei saa antaa eikä myydä alle 18-vuotiaalle.

6. Huumeita tarjoaa yleensä joku tuntematon?
V: Ei. Huumeita saadaan yleensä vanhoilta tutuilta.

7. Suuri osa huumekokeiluista tehdään humalassa?
V: Kyllä. Harkintakyvyn heikentyessä ratkaisut tehdään sadasosasekunneissa.

8. Alkoholimyrkytykseen kuolee Suomessa vuosittain 400 ” 500 ihmistä?
V: Kyllä. Alkoholimyrkytyksiksi lasketaan kuolemat, joissa alkoholi on aiheuttanut hengityksen lamaantumisen, sydänpysähdyksen tai sammumisen seurauksena oksennukseen tukehtumiseen. Sydänpysähdys voi tulla esim. laskuhumalassa rytmihäiriöiden seurauksena.

9. Huumeiden kokeilu on lain mukaan rangaistavaa?
V: Kyllä. Myös hallussapito.

10. Tuleeko nuori päihteistä riippuvaiseksi nopeammin kuin aikuinen?
V: Kyllä. Nuoren elimistö sietää päihteitä huonommin kuin aikuisen, mutta kehittää sietokyvyn eli toleranssin täysi-ikäisen elimistöä nopeammin.

ÄÄNI

1. Kirjoittakaa 10 syytä, miksi ystävät ovat elämässä tärkeitä. Vastaukset luetaan ääneen muille.

2. Jos olisin eläin, olisin€¦ Keksi jokin eläin ja esitä eläintä: ääntele, liiku. Ryhmän jäsenet voivat kaikki samanaikaisesti esittää eläimiä tai ottaa yhden esimerkin.

3. Mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä? Keksi vähintään 10 tärkeintä, vastaukset luetaan ääneen muille.

4. Odotat bussipysäkillä bussia, kun yhtäkkiä vieressä istuva nuori nainen tarjoaa sinulle tupakkaa: Miten kieltäydyt tupakasta? Keskustelua, jonka jälkeen joku ryhmäläisistä kertoo mihin tulokseen ryhmä päätyi.

5. Valmista ääni, joka kuvaa sitä kun olet iloinen. Jokaisella esittäjällä pitää olla omanlaisensa ääni.

6. Olet kävelemässä ystäväsi kanssa koulusta kotiin, kun yhtäkkiä viereenne pysähtyy vanhempi mies autoineen. Mies pyytää teitä ajelulle ja lupautuu viemään teidät kotiin. Miten toimitte? Keskustelua: yksi ryhmän jäsen kertoo mihin tulokseen ryhmä on päätynyt.

7. Mikä asia saa minut suuttumaan? Miksi? Ryhmä keskustelee ja kertoo vaikka yhden esimerkin.

8. Mikä on pahin tunne? Esitä tunnetta, kuvaile sitä.

9. Miten näyttäisit ilmeellä ihastumisen? Ota ilmeen lisäksi myös ääni mukaan.

10. Mitä toivon eniten tulevaisuudelta? Ryhmä keskustelee aiheesta, kertoo muille, mitä tulevaisuudensuunnitelmia ryhmässä tuli esiin.

 

TOIMINTATUOKIOITA

Nämä toimintatuokiot on hyvä tehdä ohjaajalle tutussa lapsiryhmässä, jossa myös lapset tuntevat toisensa ennestään. Kaikki harjoitteet eivät sovi välttämättä kaikille ryhmille, eikä niitä ole tarkoitettu suoritettavaksi samassa järjestyksessä. Harjoitteista voi poimia vain sopivimmat.

Ihan aluksi, ennen kuin aloitetaan toiminta, on hyvä ottaa alkuun joku yhteinen lämmittelyleikki. Esimerkkinä voidaan ottaa tutustumisleikki Nimipallo. Leikkiin tarvitaan (kulkus)pallo. Istutaan piirissä, ja ennen leikin aloittamista jokainen sanoo nimensä, mutta nimiä ei tarvitse opetella vielä ulkoa. Leikin aloittaja vierittää pallon sille, kenen nimen haluaa oppia. Se, joka saa pallon, kertoo nimensä ja jatkaa leikkiä edelleen. (Leikki on Oo mun kaa! Toimintaa ryhmään, jossa on näkövammainen lapsi “kirjasta.) Mikäli lapsiryhmässä osallistujat tuntevat toisensa hyvin, voidaan ottaa alkuun joku muu yhteinen leikki.

1. TUNTEIDEN NIMEÄMINEN

Tämä tehtävän ajatuksena on kehittää lapsen itsetuntemusta.

Tarvittavat välineet:
-iso paikka, esim. liikuntasali
-cd-soitin
-4 erilaista musiikkikappaletta (kuvaavat tunteita: ilo, suru, rakkaus, viha€¦)

Laitetaan soimaan musiikki. Kysytään lapsilta, että mikä tunne tulee mieleen musiikista/millaisen tunteen musiikki aiheuttaa. Tehdään yhteenveto, esim. ilo. Voidaan vaikka ilmentää keholla, millaista ilo on.

Keskustellaan tunteesta. Kysymyksiä esim.
– Miltä tunne tuntuu?
– Jos se olisi eläin, mikä eläin (tai väri yms..)
– Mitä teen kun tuntuu tältä?
– Mistä läheiseni tietää, että olen iloinen/surullinen€¦
– Miten voin helpottaa/lievittää/lisätä tunnetta?
– Kenelle voin puhua tunteesta?

Lopuksi purku. Miltä tehtävä tuntui, vaikea/helppo, miksi? Ajatuksia yms?

• Idea muunnettu MLL:n tukioppilastoiminnan koulutusmateriaalista. €Valintoja viidakossa. Tukioppilastoiminnan koulutusmateriaali ehkäisevään päihdetyöhön€. 2005.

2. LUODAAN HAHMO

Tarkoitus olisi luoda hahmo, joka kuvastaa joko humalaista ihmistä/tupakoijaa. Askarrellaan hahmo alusta loppuun, eri materiaaleja käyttäen. Voidaan esim. piirtää, muovailla, askarrella. Mietitään yhdessä, millainen tukka/vaatteet yms. Samalla käydään läpi mitä ko. päihde aiheuttaa pitkässä käytössä kehoon.

Tavoitteena tutustuttaa nuoret päihteiden haittoihin konkreettisesti käymällä läpi haitat. Samalla keskustellaan asioista ja nuoret saavat itse käytännönläheisesti paneutua aiheeseen.

Tarvittavat tarvikkeet:
-askartelu-/muovailu-/piirrustustarvikkeita

Esimerkkejä tupakan käytön mahdollisista vaikutuksista kehoon:

-hampaiden kunnon ja ikenien heikkeneminen (ientulehdukset, suusyöp䀦)
-tupakkayskä, keuhkosyöpä
-hauraat luut ->hiukset
-huono yleiskunto
-väsymys
-epämiellyttävä haju, tunkkainen olemus
-harmaa, kalpea iho
-kellertävät sormet ja kynnet
-sydän- ja verisuonitaudit
-hämäränäön heikkeneminen
-heikentynyt kylmän sieto ->palelu
(lisää vinkkejä ja faktaa esim.: www.tupakka.org, www.paihdelinkki.fi/Pikatieto/?c=Tupakka, https://fi.wikipedia.org/wiki/Tupakointi luettu 26.4.2007)

Esimerkkejä alkoholin pitkäaikaiskäytön mahdollisia vaikutuksia elimistöön:

-alkoholin käyttö lamaa keskushermostoa ->humalatila, jopa sammuminen
-muistin heikkeneminen
-tasapainon ja koordinaation ongelmat
-unettomuus
-haju
-luuston haurastuminen
-alkoholi lihottaa
-vaikuttaa ihoon ->punakka, tunkkainen iho

(lisää faktaa ja vaikutuksia esim. : www.paihdelinkki.fi/Pikatieto/?c=Alkoholi, luettu 26.4.2007)

Lopuksi keskustellaan tehtävästä, käydään läpi kunkin hahmo, miltä näyttää ja miltä tuntui tehdä hahmoa!

3. TARINA

Tavoitteena on luoda keskustelua osallistujien kesken erilaisista valinnoista. Peli antaa valintatilanteisiin toimintavaihtoehtoja ja aktivoi nuoria tuomaan esiin oman mielipiteensä. Samalla opetellaan perustelemaan omaa kantaa.

Ohjaaja lukee tarinaa ja ryhmittäin tai kukin erikseen valitsee ja samalla perustelee, miksi valitsi ko. toimintavaihtoehdon. Lopuksi keskustellaan aiheesta. (Tarinaa voi myös muokata niin, ettei ole valmiita vaihtoehtoja, vaan avoimia kysymyksiä, joihin jokainen vastaa omien mielipiteidensä mukaan ja perustelee vastauksensa.)

Pelin taustatilanne on seuraavanlainen:

1. Tilanne

Kesäloma on alkamassa ja naapuriluokkasi tyttö Siri tulee sinua vastaan koulun pihalla välitunnilla. Siri on jo kesälomatunnelmissa, ja kysyykin sinulta, että mitäs jos menisitte tänään jäätelölle läheisen kauppakeskuksen jäätelökiskalle. Siri ehdottaa, että lähdette saman tien, vaikka teillä kummallakin olisi vielä kaksi oppituntia koulua iltapäivällä.

Kysymys: Mitä vastaat Sirille?
Vaihtoehdot: a) Myönnyt ehdotukseen, koska et uskalla kieltäytyä.
b) Kieltäydyt lintsaamisesta, mutta sanot lähteväsi mielelläsi koulun jälkeen jätskille
c) Sanot lähteväsi mielelläsi, eihän lintsaaminen haittaa!

2. Tilanne

Tapaat Sirin myöhemmin kaupungilla, ja hän ehdottaa, että kävisitte ostoksilla. Kiertelette eri kauppoja ja lopulta päätätte käydä ostamassa koulun päättymisen kunniaksi herkulliset makeispussit. Kaupan hyllyjen välissä näet Vaden, teidän luokan koviksen. Vadella on joku kaveri mukanansa ja he nauravat äänekkäästi karkkihyllyjen välissä. Kuulet poikien puhuvan, ja he aikovat näpistää karkkipussin. Siri huomaakin, että Vade sujauttaa karkkipussin takkinsa taskuun ja lähtee kaverinsa kanssa kohti kassoja. Hän kulkee kassojen ohi, eikä maksa karkkeja!

Kysymys: Mitä teet?
Vaihtoehdot: a) Et mitään, pysyt hiljaa.
b) Sanot Sirille, että nyt pitäisi mennä kertomaan kassalle
c) Menet itse kertomaan, mitä Sirin kanssa huomasitte

3. Tilanne

Kaupungilta päätätte lähteä kävelemään kohti puistoa, johon paistaa mukavasti aurinkoa. Istutte alas ja syötte ostamianne makeisia ja juttelette kaikennäköistä. Yhtäkkiä iso lokki lentää viereenne ja tiirailee teitä hetken. Ja naps, lokki nokkaisee Sirin pussin nokkaansa ja lentää läheiseen puuhun. Karkit ropisevat pussista alas, ja tippuvat yksitellen puun alapuolella olevaan multaan. Siriä harmittaa silminnähden, koska karkit ovat syömäkelvottomia.

Kysymys: Miten toimit?
Vaihtoehdot: a) Lohdutat Siriä ja tarjoat omasta pussistasi hänelle makeisia
b) Toteat, että voivoi ja jatkat omien karkkiesi syömistä
c) Et tee mitään

4. Tilanne

Puistosta päätätte lähteä Sirin luo, mutta matkalla törmäätte poikajoukkoon, joka on ottanut yhden pojan silmätikukseen. Muut joukon pojat tönivät ja naljailevat hänelle, ja yksi kiusaajista ottaa pojan repun ja heittää sen märkään ojaan.
Kysymys: Mitä teet?
Vaihtoehdot: a) Et mitään, kuljet Sirin kanssa huomiota herättämättä ohi
b) Menet nostamaan pojan repun ojasta
c) Pyydät lähellä olevaa aikuista apuun, jotta kiusaaminen loppuisi

5. Tilanne

Nousette bussiin loppumatkaksi ja bussissa kuski tervehtii teitä ystävällisesti. Siri ei sano kuskille mitään, vaan painaltaa bussin takaosaan. Kuski tervehtii sinua ja hymyilee ystävällisesti.

Kysymys: Mitä vastaat kuskille?
Vaihtoehdot: a) Nyökkäät kuskille ja painelet Sirin perässä bussin takaosaan
b) Et sano mitään
c) Tervehdit kuskia

6. Tilanne

Bussista noustuanne kävelette kohti Sirin kotia. Matkalla Siri tyhjentää taskustaan muutamia makeisten käärepapereita ja heittää ne maahan.

Kysymys: Mitä teet?
Vaihtoehdot: a) Tyhjennät omat taskusi myös ja heität roskat maahan
b) Sanot Sirille, ettei kannattaisi roskata ja vaadit häntä nostamaan roskat maasta
c) Noukit Sirin roskat maasta ja viet roskikseen

Pääsette lopulta Sirin kotiin ja soitat äidillesi, että hän tulisi hakemaan sinut Sirin luota. Äiti tulee, ja kysyy päivän tapahtumista ja missä olette olleet.

Kysymys: Mitä sinä vastaat?
Vaihtoehdot: a) Sanot, että päivä meni kivasti, ei mitään erikoista
b) Mutiset jotain epämääräistä vastaukseksi
c) Kerrot, mitä kaikkea oikein tapahtui ja mitä kaikkea koitte ja näitte tänään.
-> Idea saatu Sakke Sankari “päihdepelistä (Julkaisija Elämäni Sankari 2000 ry).

4. ROOLILEIKKI

Tehtävä tehdään pareittain. Annetaan väittämiä, joissa toinen parista on väitteen kannalla, toinen on väitettä vastaan. Kummankin tulee keksiä perusteluja kannalleen, jonka ei siis tarvitse edustaa oikeassa elämässä omaa mielipidettä. Pari istuu tuoleilla, ja tuolit sijoitetaan niin, että väittelijät ovat kasvot toisiinsa päin. Tämä harjoitus ei sovi kovin nuorille, sillä se vaatii keskittymistä ja jonkin verran tietopohjaa, jotta väittely onnistuu. Esimerkiksi ylä-asteikäiset ovat varsin sopiva kohderyhmä.

Tavoite: opetellaan perustelemaan kanta ja sanomaan ääneen perustelut. Tämän harjoituksen avulla voidaan myös opetella sitä, että asioista voidaan olla eri mieltä, kun asiat perustellaan. Opitaan näkemään eri näkökulmia, tarkistamaan omaa kantaa ja keskustelemaan asioista.

Mikäli väittely käy kiivaaksi, tai ei keksitä enää perusteluita kannalle, voi ohjaaja siirtyä seuraavaan väittämään. Lisäksi jos väittelyn aloitus tuntuu vaikealta, voidaan väittely aloittaa jostain kevyemmästä aiheesta, esim. €vaaleanpunainen on tyttöjen väri€.

Esimerkkejä väitteistä:

– Terveystieto ei ole tärkeä kouluaine
– Tupakka ei ole vaaraksi terveydelle
– Tupakka ei ole päihde
– Alkoholi on terveydelle vaarallista
– Humalainen ihminen on viehättävä
– Alkoholista ei voi kieltäytyä, jos kaveri tarjoaa
– Tupakka aiheuttaa riippuvuutta
– Alkoholi ei ole myrkky
– Alkoholista ei voi tulla riippuvaiseksi
– Tupakanpoltto on helppo lopettaa

5. TIETOVISA

Tarkoituksena on lisätä tietoa päihteistä tietovisailun avulla. Peli on muunnos Trippitriviaali-päihdepelistä ja Non Fighting Generation ry:n päihdepelistä Huumekierre. Peli soveltuu 10 ” 16 “vuotiaille nuorille. Pelissä on eri teemoja, ja kysymyksiin voidaan vastata joukkueittain, pareittain tai yksin. Peliin tarvitaan yksi ohjaaja/tuomari, joka esittää eri teemojen kysymykset tai tehtävät. Teemoja ovat: tieto, liike, kyllä/ei sekä ääni. Kullekin teemalle tehdään oma €kotipes䀝, joka voidaan tarvittaessa merkitä omalla symbolilla. Esimerkiksi teemaa €tieto€ voi symboloida tuoli, €liike€ voi olla jumppamatto, €kyllä/ei€ voi olla suuri pallo ja €ääni€ suuri tyyny. Peliin tarvitaan iso alue, johon sijoitetaan teemat ilmansuuntien mukaan. (Rajauksessa voidaan käyttää apuna vaikkapa narua.) Toisin sanoen teema €tieto€ pohjoiseen, €liike€ itään, €kyllä/ei€ etelään ja €ääni€ etelään.

Pelissä liikutaan myötäpäivään, ja kukin joukkue/pari/pelaaja liikkuu aina yhden teeman eteenpäin, jolloin tuomari poimii kysymyksen tai tehtävän ko. teemasta ja ryhmä/pari suorittaa teeman mukaisen tehtävän tai vastaa kysymykseen. Jokaisesta oikeasta vastauksesta tai tehtävän onnistuneesta suorituksesta ryhmä/pari/pelaaja saa yhden pisteen. Se, jolla on 10 pistettä ensin kerätty, voittaa. Tuomari tuomaroi peliä ja esittää jokaiselle joukkueelle sen teeman kysymyksiä/tehtäviä, jonka teeman kohdalla joukkue on.

Teemat ja kysymykset/tehtävät:

TIETO

1. Mikä on tupakkayskä?
V: Krooninen, limainen yskä, johon liittyy voimakkaita yskänkohtauksia.

2. Onko päihteidenkäyttö jokaisen yksityisasia?
V: Ei ole. (Tässä kannattaa ottaa puheeksi, miksi ei ole, eli miten päihteidenkäyttö vaikuttaa lähipiiriimme)

3. Miksi laki kieltää alle 18-vuotiailta päihteidenkäytön?
V: Alkoholin fysiologiset vaikutukset ovat nuorten kehittyvässä kehossa paljon tuhoisammat kuin aikuisella. Päihteidenkäyttö vaurioittaa nuoren aivotoimintaa, persoonan kehitystä ja sosiaalisten taitojen oppimista. Lain tarkoitus on suojella nuoria päihteidenkäytön haittavaikutuksilta.

4. Mikä aine tupakassa aiheuttaa riippuvuutta? a) terva b)häkä c) nikotiini
V: vaihtoehto c)

5. Kun poltat askin viikossa, kuinka paljon rahaa laitat savuna ilmaan vuodessa?
V: Yli 200 euroa! Miettikää, mitä tällä summalla voisi tehdä.

6. Mikä on päihteiden ongelmakäyttöä?
V: Ongelmakäyttöä on käyttö, joka aiheuttaa käyttäjälle itselleen ja/tai hänen läheisilleen fyysisiä, psyykkisiä, sosiaalisia, rahallisia ja/tai tunne-elämän ongelmia.

7. Mitä on alkoholismi?
V: Alkoholin pitkäaikaista liikakäyttöä, joka aiheuttaa fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia haittoja. Alkoholisti on sekä fyysisesti että psyykkisesti alkoholista riippuvainen.

8. Miksi jotkut nuoret eivät halua juoda?
V: Huom, tähän ei ole yhtä oikeaa vastausta, tärkeää on, että keskustelua syntyy, ja ryhmä ideoi yhdessä jonkun vastauksen. Tuomari tarvittaessa tukee keskustelua!

9. Montako prosenttia tupakoitsijoista oikeasti HALUAISI lopettaa tupakoinnin? a) 20% b) 40% c) 60%
V: vaihtoehto c)

10. Mihin voit ottaa yhteyttä jos kaverisi käyttää mielestäsi liikaa alkoholia?
V: Oma terveysasema, A-klinikat ja nuorisoasemat ovat erikoistuneita hoidon arviointiin. Lisätietoa esim. www.paihdelinkki.fi

LIIKE

1. Miksi eläminen on elämisen arvoista? Jokainen joukkueen jäsen kertoo mielipiteensä aiheesta.

2. Olette ystäväsi kanssa onnenne kukkuloilla. Teillä on todella hyvä fiilis ja elämä hymyilee. Mitä teille on tapahtunut? Joukkue voi vastata yhdessä.

3. Jokainen sanoo oman mielipiteensä siitä, “mitä omat vanhemmat merkitsevät”.

4. Olette koulun pihalla välitunnilla. Kaverisi tarjoaa sinulle tupakkaa, kieltäydyt ottamasta. Miten perustelet kieltäytymisesi ystävällesi?

5. Luetelkaa paperille 10 hyvää syytä, miksi tupakanpolttoa ei kannata aloittaa.

6. Tee patsas aiheesta ihastuminen. Miltä ihastunut ihminen näyttää?

7. Keksikää 10 syytä, miksi nuoret kiusaavat toisiaan.

8. Esittäkää kohtaus aiheesta: “Maasta löytyi huumeruisku. Miten toimin?”

9. Ystäväsi on muuttunut viime viikkoina etäiseksi ja välinpitämättömäksi. Mikään ei huvita häntä. Olet huolestunut ja haluaisit tietää syyn muuttumiseen. Miten toimit? Esitä lyhyt kohtaus, jossa selviää syy ystävän kummalliseen käytökseen.

10. Esittäkää improvisaatio aiheena: “Kiusatun auttaminen”.

KYLLÄ/EI

1. Voiko tupakasta saada huulisyövän?
V: Kyllä. Tupakanpolton terveydelliset haitat ovat erityisesti huuli- ja suusyöpä, kurkunpäänsyöpä, krooninen keuhkoputkentulehdus, keuhkosyöpä, ruokatorven- ja virtsarakon syöpä sekä useat muut syöpälajit. Keuhkosyövän vaara on runsaasti tupakoivilla 20 ” 30 “kertainen tupakoimattomaan verrattuna.

2. Tupakansavu sisältää hyönteismyrkkyä?
V: Kyllä.

3. Maailmassa kuolee vuosittain noin 5 miljoonaa ihmistä tupakkatuotteiden aiheuttamiin seurauksiin?
V: Kyllä.

4. Vaikuttaako tupakointi ulkonäköön?
V: Kyllä. Tupakointi heikentää ihon pintaverenkiertoa ja sitä kautta myös aineenvaihduntaa. Iho muuttuu harmaaksi ja kalpeaksi. Tupakoitsijan hampaat ja ikenet tummuvat, hengitys haisee pahalta, sormet ja kynnet kellastuvat ja kunto rapistuu.

5. Saako 17-vuotias ostaa tupakkaa?
V: Tupakkaa ei saa antaa eikä myydä alle 18-vuotiaalle.

6. Huumeita tarjoaa yleensä joku tuntematon?
V: Ei. Huumeita saadaan yleensä vanhoilta tutuilta.

7. Suuri osa huumekokeiluista tehdään humalassa?
V: Kyllä. Harkintakyvyn heikentyessä ratkaisut tehdään sadasosasekunneissa.

8. Alkoholimyrkytykseen kuolee Suomessa vuosittain 400 ” 500 ihmistä?
V: Kyllä. Alkoholimyrkytyksiksi lasketaan kuolemat, joissa alkoholi on aiheuttanut hengityksen lamaantumisen, sydänpysähdyksen tai sammumisen seurauksena oksennukseen tukehtumiseen. Sydänpysähdys voi tulla esim. laskuhumalassa rytmihäiriöiden seurauksena.

9. Huumeiden kokeilu on lain mukaan rangaistavaa?
V: Kyllä. Myös hallussapito.

10. Tuleeko nuori päihteistä riippuvaiseksi nopeammin kuin aikuinen?
V: Kyllä. Nuoren elimistö sietää päihteitä huonommin kuin aikuisen, mutta kehittää sietokyvyn eli toleranssin täysi-ikäisen elimistöä nopeammin.

ÄÄNI

1. Kirjoittakaa 10 syytä, miksi ystävät ovat elämässä tärkeitä. Vastaukset luetaan ääneen muille.

2. Jos olisin eläin, olisin€¦ Keksi jokin eläin ja esitä eläintä: ääntele, liiku. Ryhmän jäsenet voivat kaikki samanaikaisesti esittää eläimiä tai ottaa yhden esimerkin.

3. Mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä? Keksi vähintään 10 tärkeintä, vastaukset luetaan ääneen muille.

4. Odotat bussipysäkillä bussia, kun yhtäkkiä vieressä istuva nuori nainen tarjoaa sinulle tupakkaa: Miten kieltäydyt tupakasta? Keskustelua, jonka jälkeen joku ryhmäläisistä kertoo mihin tulokseen ryhmä päätyi.

5. Valmista ääni, joka kuvaa sitä kun olet iloinen. Jokaisella esittäjällä pitää olla omanlaisensa ääni.

6. Olet kävelemässä ystäväsi kanssa koulusta kotiin, kun yhtäkkiä viereenne pysähtyy vanhempi mies autoineen. Mies pyytää teitä ajelulle ja lupautuu viemään teidät kotiin. Miten toimitte? Keskustelua: yksi ryhmän jäsen kertoo mihin tulokseen ryhmä on päätynyt.

7. Mikä asia saa minut suuttumaan? Miksi? Ryhmä keskustelee ja kertoo vaikka yhden esimerkin.

8. Mikä on pahin tunne? Esitä tunnetta, kuvaile sitä.

9. Miten näyttäisit ilmeellä ihastumisen? Ota ilmeen lisäksi myös ääni mukaan.

10. Mitä toivon eniten tulevaisuudelta? Ryhmä keskustelee aiheesta, kertoo muille, mitä tulevaisuudensuunnitelmia ryhmässä tuli esiin.

Vilja Vainio. Silmäterä 3/2007.