Pitkäloikka ja rattaanpyörät – Liikunta- ja palloleikkejä päiväkotiin

Kar_motorpLiikunta- ja palloleikit soveltuvat niin ulkoiluun kuin liikuntahetkiinkin. Liikuntaleikit koetaan usein näkövammaisille lapsille vaikeiksi esimerkiksi niiden nopeatahtisuuden vuoksi. Liikunta- ja pallopelissä harjoitellaan kehonosia ja suuntia sekä kehitetään liikkumistaitoa ja motoriikkaa. Niissä korostuu myös annettujen ohjeiden noudattaminen. Leikkivälineinä käytetään esimerkiksi erikokoisia kulkuspalloja, patjoja ja leikkivarjoa.

Pallonkuljetus
Leikkijät muodostavat pareja. Pallo asetetaan parien vatsojen, selkien tai kylkien väliin. Parit yrittävät kuljettaa pallon niin, ettei se putoa. Jos pallo putoaa välistä, se asetetaan sinne takaisin ja pelaajat voivat jatkaa matkaa. Ohjaaja voi antaa äänimerkkejä radan päässä.

Käkileikki
Yksi leikkijöistä valitaan käeksi ja hän menee piiloon. Käki saa kukkua piilostaan. Kun leikkijä löytää käen, hänkin tulee piiloon kukkumaan. Lopulta kaikki ovat samassa piilossa.

Maa meri laiva
Leikkijät juoksevat ohjaajan ohjeiden mukaan oikeaan paikkaan. Paikat on merkattu eri materiaalien avulla, kuten esimerkiksi patjoilla ja matoilla. Näin näkövammainen lapsi tunnistaa, missä seisoo. Ulkona merkit voivat olla esimerkiksi ruohikko, hiekka ja jokin penkki. Ohjaajan huutaessa esimerkiksi €maa€ leikkijöiden pitää juosta kohtaan, joka on nimetty maaksi.

Pitkäloikka
Leikkijät yrittävät ryhmänä hypätä mahdollisimman pitkälle. Ryhmän ensimmäinen leikkijä loikkaa lähtöviivalta ja seuraava jatkaa siitä, mihin edellinen leikkijä hyppäsi.

Temppuradat
Temppuradalla voidaan harjoitella liikkumisen perustaitoja, kuten tasapainoilua, hyppimistä ja ryömimistä. Temppurata rakennetaan muun muassa trampoliinin, köysien, penkkien ja puolapuiden avulla. Aluksi on hyvä käydä huolella läpi, mitä rasteilla tehdään, jotta liikkeet tulee tehdyksi oikein. Lapsen näkökyvystä riippuen voi suullisen ohjeen lisäksi näyttää kädestä pitäen.

Leikkivarjo
Leikkivarjon kanssa voidaan leikkiä hyvinkin erilaisia pelejä. Lapset saavat ottaa itse varjon reunoista kiinni tai mennä leikkivarjon alle, kun aikuiset pitävät varjosta kiinni. Ohjaaja voi antaa erilaisia ohjeita, kuinka leikkijöiden pitää liikkua varjon alla. Leikkivarjon alla he liikkuvat eri tavalla, kuten juosten, kontaten, laukaten tai vain istuen ja maaten.

Meri
Leikkijät istuvat polviensa päällä tiiviissä piirissä. Leikkiin tarvitaan pitkä hyppynaru. Jokainen ottaa kummallakin kädellä narusta kiinni. Ohjaajan opastuksella aloitetaan meren kuohunta heiluttamalla narua. Vartalo myötäilee liikkeellä meren kuohuntaa. Leikkijöiden laittaessa silmänsä kiinni he pystyvät keskittymään paremmin liikkeeseen. Myrskyn tyyntyessä kaikki menevät makaamaan lattialle ja ovat hiljaa.

Konttaaminen
Aikuinen on asettanut huoneeseen erilaisia esteitä, joiden alitse, ylitse ja kiertämällä lasten pitää kontata. Reitin löytämisen apuna voi olla narua, jota pystyy seuraamaan. Esteet voivat olla esimerkiksi tuolia, patjoja ja isoja jumppapalloja.

Aurinko ja sade
Leikkijöillä on omat pesät piirissä, esimerkiksi patjan tai vanteen avulla merkattuina. Aikuisen sanoessa €Pihalla paistaa aurinko, tulkaa lapset ulos leikkimään€ lähtevät leikkijät pesästään pois. Ohjaaja kertoo aina, mitä pihalla tehdään, kuten poimitaan kukkia. Ohjaajan sanoessa €Nyt sataa vettä, nopeasti kotiin€ lapset menevät pesään takaisin.

Kilpikonna
Pelaajat muodostavat noin kahdeksan hengen ryhmiä ja menevät kontalleen lattialle. Ryhmän päälle asetetaan esimerkiksi peitto tai matto, jolloin siitä tulee kilpikonna. Ryhmän tehtävänä on saada kilpikonna liikkeelle. Tämä edellyttää yhdessä liikkumista ja kaikkien leikkijöiden olemista kontallaan sekä sopimista, mihin suuntaan liikutaan.

Varpaat varpaita vasten
Leikkijät makaavat pitkällään jalat jalkoja vasten. He yrittävät kieriä lattiaa vasten siten, että jalat pysyisivät koko ajan kiinni.

Rattaanpyörät
Lapset jaetaan noin seitsemän hengen ryhmiin, ja he muodostavat piirin ottamalla toisiaan käsistä kiinni. Näin ryhmästä tulee rattaanpyörä. Rattaanpyörä lähtee pyörimään huoneessa siten, että muutaman lapsen selkä koskettaa aina seinää. Pikku hiljaa rattaanpyörän vauhti kovenee.

Lankarulla
Leikkiin tarvitaan pitkä naru, kuten pyykkinaru. Yksi leikkijä aloittaa kiertämällä narun vyötärönsä ympäri ja antaen narukerän seuraavalle leikkijälle. Jokainen lapsi kierittää narun vuorollaan vyötärönsä ympärille. Lopuksi puretaan ketju takaisin lankarullaan.

Koivunkaato
Leikkijät seisovat leikkitilassa kuin koivut. Ohjaaja käy sahaamassa puut koskettaen lapsia nilkoista. Näin koivu kaatuu lattialle ja lapset menevät makaamaan maahan. Koivut syttyvät tuleen, jolloin lapset kierivät pitkin lattiaa. Ohjaaja sammuttaa palot kietaisemalla lapsen aina peiton sisään.

Siili ja kettu
Leikkijät ovat siileinä ja liikkuvat kontaten lattialla. Ohjaajan kuiskatessa €kettu on vaanimassa€ siilit menevät pieneksi mytyksi. Kettu koskettaa jokaista siiliä ja siilit pysyvät paikallaan. Kun ohjaaja sanoo ”kettu on mennyt pois”, siilit voivat taas liikkua.

Ilmapallo
Leikkijät muodostavat ilmapallon ottamalla toisiaan kädestä kiinni ja tekemällä piirin. Ilmapallo saadaan isommaksi puhaltamalla ja suurentamalla piiriä. Piirin olleessa riittävän suuri lapset irrottavat kädet toisistaan ja ovat nyt yksittäisiä ilmapalloja, jotka leijailevat musiikin tahdissa. Kun kuuluu sovittu äänimerkki, ilmapallot mätkähtävät tyhjinä maahan.

Saippuakupla
Saippuakupla muistuttaa Ilmapallo-leikkiä. Samalla tavalla kuin Ilmapallossa leikkijöiden on tarkoitus suurentaa piiriä siten, että kädet lopulta aukeavat. Samalla toistetaan seuraavaa lorua: ”Saippuakupla, saippuakupla, yhä vain suurenee. Saippuakupla, saippuakupla, älä vain rikki mee!”

Liikkuminen eri tyyleillä

Eläimen tavalla liikkuminen
Ohjaaja huutelee eri eläimiä ja leikkijät liikkuvat, kuten eläin liikkuisi. Esimerkiksi ohjaajan huutaessa ”hevonen” leikkijät laukkaavat. Muita liikkumistapoja voisi olla karhunkävely nelinkontin lattialla, rapukävely kädet ja jalat maassa ja vatsa kohti kattoa sekä jäniksen kyykkyhypyt. Lasten kanssa sovitaan etukäteen, miten eläimet liikkuvat.

Ankat lentävät
Ohjaaja huutelee erilaisia eläimiä ja miten ne liikkuvat. Jos eläin liikkuu kyseisellä tavalla oikeasti, leikkijät liikkuvat eläimen tavoin. Jos eläin ei liiku annetulla tavalla, pitää leikkijöiden olla paikallaan. Esimerkiksi ohjaajan huutaessa ”hevoset lentävät” jäävät leikkijät paikalleen. Kun ohjaaja huutaa hevoset laukkaavat, laukkaavat leikkijätkin.

Pitkä, pätkä, pallero
Ohjaaja huutaa vuorotellen pitkä, pätkä ja pallero ja leikkijät liikkuvat annetun ohjeen mukaan. Pitkä merkitsee varpailla oloa ja käsien kurkottelua mahdollisemman korkealle. Kun sanotaan pätkä, leikkijät ovat kyykyssä. Pallerossa jalat ovat haarallaan ja kädet ovat leveällä.

Juokse eläinten luokse
Leikkijät ovat huoneen keskellä seisomassa. Ohjaaja nimeää leikkitilassa neljä tai viisi kohtaa eri eläimeksi. Hän huutaa eläinten nimiä ja leikkijöiden pitää juosta huoneen keskeltä eläimen luo. Ohjaaja voi antaa äänimerkkejä suunnan näyttämiseksi ääntelemällä sanotun eläimen lailla. Ohjaajan huutaessa esimerkiksi koira leikkijät juoksevat siihen kohtaan huoneessa, joka on koiran paikka. Tämän jälkeen he palaavat takaisin huoneen keskelle kontaten kuin koirat.

Mielikuvakävely
Leikkijät liikkuvat ohjaajan sanomalla tavalla. Myös leikkijät voivat itse ehdottaa erilaisia tappoja liikkua. Kävelemistyyleinä voisivat olla: karhunkävely jalat ja kädet lattiassa, jättiläisenä kävely kädet kohotettuina kattoa kohti, kääpiöinä kävely kyykyssä kävellen sekä tuulessa kävely huojuen ja keinuen.

Sadun mukaan liikkuminen
Ohjaaja lukee jonkin sadun ja leikkijät liikkuvat tarinan käänteiden mukaan. Satu voi olla mikä tahansa, johon saadaan erilaista liikettä. Liike voi olla esimerkiksi hiipimistä, juoksua, hyppelyä sekä venyttelyä ja liikkumistavat on etukäteen sovittu lasten kanssa. Sopivia satuja ovat esimerkiksi Kolme pientä porsasta, Vakaa tinasotamies sekä Miina ja Manu Salapoliiseina.

Laukkaavat hevoset
Leikkijät laukkaavat kuin hevoset silloin, kun ohjaaja taputtaa rytmiä joko käsillään tai rytmisoittimella. Ohjaajan lopettaessa taputuksen hevoset pysähtyvät syömään ruohoa eli kumartuvat alas ja antavat pään roikkua lattiaa kohden. Taputuksen jatkuessa leikkijät aloittavat laukan.

Ääni ja liike
Eri liikettä vastaa aina jokin sovittu ääni. Kun ohjaaja esimerkiksi taputtaa, lapset hyppivät paikallaan ja ohjaajan soittaessa triangelia lapset menevät kyykkyyn.

Marssimme
Leikkijät toistavat seuraavaa lorua: ”Marssimme, marssimme kukkulalla levähdämme, kups.” Kun on sanottu ”kups”, kaikki menevät kyykkyyn. Marssimisen tilalla voi olla jokin muukin liikkumistapa, kuten kävelemme ja hypimme. Leikkijät liikkuvat lorun mukaan.

Rytmileikit musiikin tahdissa

Peili
Tähän leikkiin tarvitaan musiikkia. Musiikin soidessa leikkijät liikkuvat musiikkia kohden. Kun musiikki pysäytetään, täytyy leikkijöiden pysähtyä. Jos leikkijä ei pysähdy, hän joutuu palaamaan aloituspaikalleen.

Lakanatanssi
Lakanatanssiin tarvitaan lakana ja musiikkia soimaan taustalle. Leikkijät ottavat lakanan reunoista kiinni ja ryhmänä liikutaan ylös, alas ja ympäri huonetta musiikin tahdissa. Osa lapsista voi halutessaan olla lakanan alla.

Musiikin tahdissa liikkuminen
Ohjaaja laittaa taustalle soimaan musiikkia ja vaihtelee kappaleita, joissa on erilaiset rytmit. Ohjaaja voi myös soittaa kappaleita pianolla. Lapset liikkuvat musiikin tahdissa joko piirissä tai vapaasti. Tempon ollessa nopea lasten liike on myös nopea. Hitaan kappaleen aikana lapset liikkuvat hitaasti ja hyvin pienin liikkein. Ohjaaja voi antaa tarvittaessa myös sanallisia ohjeita liikkujille.

Iloinen pallo
Aikuinen pompottelee palloa, jolloin lapset hyppivät paikallaan. Kun pallo pysähtyy, lapsetkin pysähtyvät.

Kaatumisleikki
Leikkijät liikkuvat musiikin tahdissa. He kaatuvat lattialle, kun kuulevat jonkin yhdessä sovitun äänen, esimerkiksi rytmikapuloiden äänen.

Robotit
Leikkijät liikkuvat tilassa kuin robotit, kunnes kuulevat äänimerkin ja pysähtyvät.

Piiritanssi
Leikkijät menevät piiriin ja ottavat toisiaan käsistä kiinni. Otetta ei saa irrottaa. Ohjaaja laittaa taustalle soimaan musiikkia ja vaihtelee musiikkityylejä. Leikkijät liikkuvat musiikin tahdissa.

Pikku puput
Leikkijät ovat pieniä pupuja, jotka loikkivat innoissaan. Ohjaaja laittaa taustalle soimaan jotakin kevyttä musiikkia. Kun kuuluu rysähdys ja musiikki pysäytetään, puput säikähtävät ja laittavat päänsä pensaaseen eli menevät pieneksi mytyksi. Musiikin jatkuessa puput jatkavat liikettä.

 

Päiväkotiin sisäleikkejä

Päiväkotiin liikuntaleikkejä

Musiikkihetki

Päiväkotiin askarteluja